Ford-merkkikorjaamona toimiva Kaarinan Autopalvelu Oy muuttaa Piispanristiltä Autoilijankadulle. Uudet tilat mahdollistavat myös toiminnan laajentamisen.

– Kaarinan Autopalvelu siirtyi maaliskuussa Wauhtipisteen omistukseen. Totesimme jo siinä vaiheessa, että korjaamo tarvitsee paremmat tilat, toimitusjohtaja Pasi Määttä kertoo. Hän on myös Turussa ja Raisiossa toimivien Wauhtipiste-korjaamojen operatiivinen johtaja.

– Melko pian myyntiin tulikin Autoilijankatu 24:ssä oleva kiinteistö. Katsoimme, että siitä saisi varsin toimivan korjaamon.

Määttä kertoo, että uusiin tiloihin tulee 14 nostinpaikkaa, kun Piispanristillä niitä on 12. Myös henkilökuntaa on tarkoitus lisätä 4–5 asentajalla. Vielä toistaiseksi Kaarinan Autopalvelu työllistää 12 ihmistä.

– Olemme myös panostamassa vahvasti hybridi- ja sähköautopuoleen ja koulutamme koko ajan henkilökuntaa sitä varten.

– Tehostamme myös yrityspuolen asiakkaiden palvelua, koska yrityksillä on paljon Ford-merkkisiä pakettiautoja. 

Korjaustoiminta uusissa tiloissa ­alkaa marraskuun 3. päivänä.