YKSI UUSIMMISTA AUTOKORJAAMOISTA on Kaarinan Varaosa Oy:n oma korjaamo Pikahuolto Kaarina, joka aloitti toimintansa runsas vuosi sitten.
– Meillä oli yhtiökumppanini Tomi Salmisen kanssa unelma, että perustaisimme oman korjaamon varaosaliikkeemme yhteyteen, Oskari Heino kertoo.
– Korjaamo osoittautui heti tosi hyväksi ratkaisuksi. Asiakkaita alkoi olla heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
Pikahuolto Kaarina tekee nimensä mukaisesti esimerkiksi pieniä korjaustöitä ja öljynvaihtoja jopa ilman ajanvarausta. Valttina on, että tarvittavat varaosat saadaan nopeasti omasta varaosaliikkeestä.
– Teemme myös kaikkia tavanomaisia autojen huoltotöitä, jarrujen ja alustan korjauksia sekä jonkin verran moottoreiden korjauksia. Teemme myös merkinnät sähköiseen huoltokirjaan ja hoidamme auton katsastuksen asiakkaan puolesta, Heino luettelee.
Krossin ensimmäinen katsastusasema avasi ovensa jo 1980-luvulla
A-Katsastuksen toimipiste on yksi alueen vanhimmista yrityksistä, jonka ympärille Krossin yrityskeskittymä on kasvanut. Asema perustettiin Hallimestarinkadulle jo vuonna 1987, kun seudun ainoa katsastusasema Turussa oli käynyt ahtaaksi.
– Nyt asemia on kymmeniä ja katsastusaikojen välit ovat pidentyneet. Se tekee kilpailusta kovaa kaikille, toimipisteen esihenkilö Kari Martinantti kertoo.
– Meidän valttejamme ovat hyvä sijainti sekä ystävällinen ja asiantunteva palvelu. Aseman kaikilla katsastajilla on myös koulutus sähköautojen katsastuksiin.
Martinantin lisäksi asemalla on kolme katsastajaa, jotka katsastavat henkilö- ja pakettiautojen lisäksi myös raskasta kalustoa. Katsastuksia on noin 5 500 vuosittain,
A-katsastuksella on suomalaisesta palvelusta kertova Avainlippu-tunnus ja yritys on osa kotimaista Tradeka-konsernia.
Lähes kaikkea autohuolloista rengastöihin
Autokorjaamo TM Autopiste on toiminut Krossissa vuodesta 2018 alkaen, ja nykyiset toimitilat ovat Lakimiehenkadun varressa. Yritys huoltaa ja korjaa kaikkia automerkkejä.
– Teemme alusta- ja ohjauslaitekorjaukset, jarrutyöt, jakopään hihnojen ja ketjujen vaihdot, kytkin- ja vaihteistoremontit. Huollot ja jakohihnojen vaihdot työllistävät meitä eniten, yrittäjä Qutaiba Radhi kuvailee korjaamonsa toimintaa.
Kaksi henkeä työllistävä TM Autopiste tekee myös rengastöitä ja myy renkaita sekä ylläpitää rengashotellia. Radhi kertoo, että rengaspalvelu on varsin merkittävä osa yrityksen toimintaa etenkin sesonkiaikoina.
