Krossin Kevättuuletus 2019 -tapahtumassa on mukana myös enemmistö Krossikeskuksen yrityksistä. Katso tarkemmat tiedot Krossi-lehdestä.
Liikekiinteistön omistaja, Eläkevakuutusyhtiö Veritas, teki viime vuonna kaksi isoa satsausta alueen houkuttelevuuden parantamiseksi: ensimmäisenä uudistettiin paikoitusalue ja ulkoasu, ja sen jälkeen Krossikeskuksen katolle nousi vielä aurinkovoimala.
Piha-alueen ja rakennuksen ulkoasun uudistaminen olivat näkyvimmät viime vuoden muutokset Kaarinantien varressa, aivan moottoritien kuutosliittymän tuntumassa sijaitsevassa Krossikeskuksessa.
Toinen viime vuoden merkittävä uudistus Krossikeskuksessa oli mittavan aurinkovoimalan avaaminen lokakuussa. Yhteensä 240 aurinkopaneelista koostuva voimala tuottaa merkittävän osan kiinteistön vuotuisesta sähköntarpeesta.
Sen kokonaisteho on 70,8 kWp. Aurinkovoimalan arvioitu vuosituotto on 61 000 kilowattituntia, joka vastaa kymmenen omakotitalon vuotuista sähköntarvetta.
”Uusi lehti kääntynyt alueella”
Eläkevakuutusyhtiö Veritas hankki enemmistön Krossikeskuksen liikekiintöistä heti sen valmistumisvuonna 2002. Siitä lähtien keskuksessa on ollut sekä Hong Kongin, Maskun Kalustetalon että Jyskin myymälät, ja ne ovat saaneet rinnalleen viimeisen runsaan kymmenen vuoden aikana Plantagenin, Heirolin, Lidlin ja Kaluste Heinoset.
Viime vuonna tehty mittava remontti uudisti sekä Krossikeskuksen ulkoasun että myös pihan paikoitusalueen sekä kulkuväylät.
– Ison päivittäistavarakaupan tulo kiinteistöön sekä Motonetin sijoittuminen naapuriin aiheutti paineita liikennejärjestelyjen uusimiseen. Samalla halusimme päivittää rakennuksen ulkonäköä symbolisoimaan sitä, että uusi lehti on kääntynyt alueen kehityksessä, Veritaksen kiinteistöjohtaja Peter Karlsson taustoittaa.
Asiakasvirtaa Motonetin ja Lidlin myötä
Tänä päivänä Veritas omistaa kiinteistöyhtiön kokonaan.
– Käsittääksemme tilanne on parantunut merkittävästi remontin myötä ja alueen asiakasvirrat ovat toista luokkaa verrattuna aikaan ennen remonttia sekä Lidlin ja Motonetin tuloa alueelle.
Kiinteistön kehittäminen on jatkossakin tärkeää, jotta sen tarjonta palvelisi vieläkin paremmin asiakkaiden tarpeita, Karlsson sanoo.
Eläkevakuutusyhtiö, joka sijoittaa myös kiinteistöihin
Vuonna 1905 Turussa perustetun Veritaksen asiakkaina on noin 7 000 yritystä, jotka työllistävät runsaat 50 000 työntekijää.
Veritas on tullut tunnetuksi eläkevakuutusyrityksenä, mutta se on merkittävä tekijä myös suomalaisessa kiinteistöbisneksessä. Turun seudulla yrityksellä on liikekiinteistöomistusta Krossikeskuksen lisäksi Turun keskustassa.
– Keskustan liikekiinteistöt ovat pääosa Veritaksen Turun alueen kiinteistösijoituksista, mutta yhtiöllä on myös neljä asuinkerrostaloa Turussa, Veritaksen kiinteistöjohtaja Peter Karlsson kertoo.
Asuntoja Turussa ja pääkaupunkiseudulla
Veritaksen omistamat asuintalot ja niiden asunnot ovat vuokrattavia. Tällä hetkellä yrityksellä on vuokra-asuntoja niin Turussa, Espoossa, Kauniaisissa kuin Helsingissä.
– Kiinteistösijoituksissa on kaikkiaan kiinni vajaat 500 miljoonaa euroa, eli 15,5 prosenttia koko sijoitusomaisuudesta. Pääosin kiinteistöt ovat joko pääkaupunkiseudulla tai Turun seudulla, Karlsson jatkaa.
Krossikeskuksessa paikka vapaana
Uutta liiketilaa tähyäville yrityksille Veritaksella on hyvää kerrottavaa. Kaarinan Krossikeskuksessa on vuokrattavana vielä yksi myymäläpaikka, jonka koko on 2 500 neliömetriä. Se sijaitsee nykyisen Plantagenin myymälän ja keittiötarvikkeita myyvän Heirolin välissä.
Vaikka viime vuosi oli tapahtumarikas keskuksen remontin myötä, lupaa Karlsson Veritaksen panostavan suurimpaan liikekiinteistöönsä myös jatkossa.