Page 7 - Krossin Syyssiivous -lehti 2025
P. 7
Kaarinan Autopalvelu
muuttaa Krossiin
MEILTÄ JOKA PÄIVÄ
TUORETTA MUNKKIA
JA PULLAA
Myös isommat tilaukset onnistuu
FORD-MERKKIKORJAAMONA
TOIMIVA Kaarinan Autopalvelu Oy
muuttaa Piispanristiltä Autoilijan-
kadulle. Uudet tilat mahdollistavat
myös toiminnan laajentamisen.
– Kaarinan Autopalvelu siirtyi maalis-
kuussa Wauhtipisteen omistukseen.
Totesimme jo siinä vaiheessa, että
korjaamo tarvitsee paremmat tilat,
toimitusjohtaja Pasi Määttä kertoo.
Hän on myös Turussa ja Raisiossa
toimivien Wauhtipiste-korjaamojen
operatiivinen johtaja.
– Melko pian myyntiin tulikin
Autoilijankatu 24:ssä oleva kiinteistö.
Katsoimme, että siitä saisi varsin
toimivan korjaamon.
Määttä kertoo, että uusiin tiloihin
tulee 14 nostinpaikkaa, kun
Piispanristillä niitä on 12. Myös
henkilökuntaa on tarkoitus lisätä
4–5 asentajalla. Vielä toistaiseksi
Kaarinan Autopalvelu työllistää 12
ihmistä.
– Olemme myös panostamassa
vahvasti hybridi- ja sähköauto-
puoleen ja koulutamme koko ajan
henkilökuntaa sitä varten.
– Tehostamme myös yrityspuolen
asiakkaiden palvelua, koska
yrityksillä on paljon Ford-merkkisiä
pakettiautoja.
Korjaustoiminta uusissa tiloissa alkaa
marraskuun 3. päivänä. •
Väntsinkatu
K
a
a
Avoinna ark. 6–15, la 9–13
040 187 7772
Automestarinkatu 3, Kaarina
r
i
n
a
Talomestarinkatu
n
Mootto rit i e
Fölin kyydissä perille
t i
e
Juristinkatu
Outlet myyntipäivä!
Asianajajankatu
Lämpimästi tervetuloa perinteiseen Noortraden out-
let-myyntipäivään!
Myynnissä on näytekappaleita, malleja, poistoja ym. tuot-
teita huippuedullisin hinnoin kaikista tuoteryhmistämme:
A s e s s o
sesonkivalot, sisustusvalaisimet, tekstiilit jne!
r i
n
k
a
t
PS. 50:lle ensimmäiselle kävijälle lahja kaupan päälle!
u
K1
K2
K3
A u t o i l i j a n katu
L a k i m i e
h
e
n
k
a
t
u
L a s k u tt aja n k a t u
Vättilänk.
Portinvartijank.
To 30.10 klo 16.00-19.00
L
ä
m
m
i
t
t
ä
j
ä
n
M ä k i l ä n k a t u
k
.
j ä t u o m a rin k.
K
ä
r
ä
Varastomiehenkatu
Krossi-
keskus
Laasmäenkatu
Rakentajantie
Leipurinkatu
Alis
talonkatu
F o r m a a l i n t i e
V
i
i
p
u
r
in
tie
K aarin a n t i e
K
a
i
s
l
a
h
d
e
n
k
a
t u
Hallimestarinkatu
Krossinkatu
I l t
a
r
u
n
s
Varsatie
N u m m e n nii t y n
t
i
e
k
o
n
t
i
e
Rullamenstarink.
J u
m
p
u
r i
n
t
i
e
d
j
a
k
L a
o
s
k
e n k
.
Hallimestarinkatu 2
20780 KAARINA
https://shop.noor.fi
Krossissa liikennöivät maanantaista lauantaihin Kaarinan sisäiset Föli-linjat K1, K2
ja K3. Katso aikataulut ja reitit: reittiopas.foli.fi
Uudenmaantie
Krossin Syyssiivous 7
V
o
i
v
a
l a
ntie

